Ranskalaiset ja usko

Viimeaikaisen mielipidetutkimuksen mukaan enää 36 prosenttia ranskalaisista uskoo Jumalaan. Miten tässä näin pääsi käymään? Mihin maasta, josta käytetään nimitystä (katolisen) kirkon vanhin tytär, hävisi usko? Kokonaiset 34 prosenttia ilmoittaa, ettei usko lainkaan Jumalaan ja kolmekymmentä prosenttia ei tiedä, mihin uskoa.

Tilanne on niin hälyyttävä, että katolinen kirkko joutuu etsimään uusia tapoja vetää yleisöä. Ensiksi lanseerattiin katolinen boys band, les Prêtres. Nämä kolme pappia laulavat levyllä, joka on ollut vuoden myyntilistojen kärjessä. Levyn tuloilla korjataan kirkkoja Ranskassa ja rahoitetaan myös koulua Madagaskarissa. Mutta heidän enkelimäiset äänensä ja keskiverto klassinen musiikkinsa ei juurikaan ole tuonut uusia uskovia kirkkoihin muuten kuin konsertteihin.

Varsinkin nuoret puuttuvat edelleen kirkoista. Ja pappisseminaarit tyhjentyvät. Papin virka ei enää vedä puoleensa ja Ranskassa on suuri pula papeista. Monissa seurakunnissa joudutaan jakamaan pappi toisten seurakuntien kanssa. Pappeja “tuotetaan” myös maista, joissa papin tehtävä vielä innostaa. Ranskassa on totuttu kuulemaan pappeja, joilla on erilaisia murteita. Afrikkalaisten, puolalaisten ja muiden pappien kirjo tuo uutta monikulttuurisuutta kirkkoihin, joka lähentää pappeja seurakuntalaistensa kirjoon.

Kirkko on myös ryhtynyt hyödyntämään uusia teknologioita. Facebookissa on useita ryhmiä, jotka yhdistävät nuorempia katolilaisia. Uusi iPhone-ohjelma auttaa löytämään lähimmän messun. Katolisesta kirkosta on tullut sisällön tuottaja kuten muutkin.

Pelkäänpä silti, että kyseessä on vastustamaton aalto. Katolisen kirkon vanhin tytär maallistuu kovaa vauhtia. Lisäksi katolinen kirkko menettää jatkuvasti jäseniä kilpailijoilleen. Evankeliset kirkot ja itämaiset uskot viehättävät yhä useampia ranskalaisia, sitäkin helpommin, kun ympärillä oleva yhteiskunta on vähemmän katolisuuden merkitsemä. Niin sanottu islamin uhka on itse asiassa puu, joka peittää metsän. Muslimien lapset maallistuvat siinä kuin muidenkin.

Periaatteessahan Ranska on ollut jo yli sata vuotta tunnustukseton valtio. Se on keksinyt käsitteen, joka tunnetaan rankankielisellä nimellä laïcité eli valtion puolueettomuus uskontoihin nähden (Wikipedian määritelmän mukaan). Se alkoi pappien vaikutusvallan vastustamisesta valtion asioissa. Julkisten koulujen opettajat olivat tärkeä osa niin sanottua anti-klerikaalista rintamaa. Haluttiin erottaa niin koulutus kuin valtion hallintokin kokonaan kirkosta.

Ja siitäkin huolimatta, että monet poliitikot vetoavat Ranskan ja Euroopan “kristillisiin juuriin” ja nykyinen valtionpäämieskin on painottanut uskontojen merkitystä kansalaisten moraalisuuden perustana, on suurin osa ranskalaisista hyvin kiintynyt tunnustuksettomaan valtioonsa. Mikä ei tietenkään estä uskomasta Jumalaan. Se tekee kuitenkin valinnan yksinkertaisemmaksi.

Airi-Karina Savelius on asunut Ranskassa suurimman osan elämästään. Hän toimii MonAccentin kolumnistina ja kirjoittaa ajassa olevista aiheista.

Photo © monaccent.com