Torilla Pariisin keskustassa

Toritunnelmaa 15. kaupunginosassa.
Pariisin viidettätoista kaupunginosaa hallitsee yläilmoissa kolisteleva metro. Jyhkeät rakennelmat saatiin valmiiksi jo 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ja metrolla pääsee kuudennentoista kaupunginosan hienostoalueelle ja siitä eteenpäin aina Trocaderolle ja Champs Élysees’n ylelliselle kauppakadulle saakka. Mutta viidennentoista kaupungiosan kohdalla sillä on myös toinen ominaisuus: metrorakennelman alapuolelle nimittäin levittäytyy kaksi kertaa viikossa tori. Keskiviikkoisin ja sunnuntaisin, La Motte Picquet–Grenellen asemalta Dupleixin asemalle saakka.
Torinpystyttäjämiehet saapuvat paikalle illalla ja laittavat vitkastelematta telineet paikoilleen. Seuraavana aamuna, kukonlaulun aikaan, saapuvat torimyyjät. Tottuneesti he laittavat tuotteensa esille. Kun olemme kasseinemme paikalla kello kahdeksan, kauppa on jo täydessä käynnissä. Täältä pariisilainen saa kaiken mitä tarvitsee: lihaa, kalaa, vihanneksia, hedelmiä, tuoreita sieniä, hunajaa, juustoja, jogurtteja, tuorepastaa ja oliiveja. On kippoa ja kuppia, pashmina-huiveja, halpoja neuleita, alusvaatteita.
Vaatteita pariisilainen tutkii, vihannes- ja juustotiskillä hän asettuu kuuliaisesti jonoon. Hän odottaa rauhassa vuoroaan ja kun se tulee, hän ottaa aikansa: myyjän kanssa vaihdetaan kuulumiset, kerrotaan mitä ollaan illalla valmistamassa, myyjä valitsee parhaat palat ja antaa hyviä vinkkejä ruoanvalmistukseen. Kukaan ei hätiköi, töni tai kehota kiirehtimään – jokaisella on vuoronsa.
Suurimmalla osalla asiakkaista on mukanaan joko punoottu kori tai ostoskärry, korkea laukku, jossa on pyörät alla. Sinne mahtuu vaikka mitä, eikä ole lainkaan tavatonta nähdä pariisilainen kärryineen, josta pilkottaa purjo.
Iltapäivään mennessä ostokset on tehty ja kauppiaat alkavat kerätä kimpsujaan ja kampsujaan kokoon. Kahteen mennessä torista ei ole jäljellä kuin runko ja roskaa. Mutta eivät nekään siinä kauaa ole: kohta tulee roska-auto, sen perässä pesuauto. Illalla torin luuranko on vielä pystyssä, kunnes miehet tulevat ja pistävät sen kasaan. He ovat tehneet tämän satoja kertoja, ei kulu kuin hujaus, ja kaikki on taas ennallaan metrorakennelmien alla.
Sitten miehet torin runkoineen ovat menneet. Tori on pystytettävä uuteen paikkaan seuraavaa päivää varten.

Kuvat ovat 15. kaupunginosan torilta Marché Lecourbe.
Lue myös: Pariisissa on joka päivä toripäivä
Text © Maria, Photos © Maija Toivanen / monaccent.com