Albi on saanut lempinimensä Punainen kaupunki (la ville rouge) tiiliskivistä, joista on rakennettu kaupungin tärkeimmät rakennukset sekä valtaosa vanhankaupungin taloista.
Suomessa me olemme tottuneet kaksikielisiin katukyltteihin. Mutta löytyy niitä toki muualtakin. Nämä kyltit on kuvattu Toulousessa Etelä-Ranskassa, joka on perinteisesti oksitaaninkielistä aluetta. Kieltä kuulee ehkä harvemmin puhuttavan, mutta taitoa yritetään nykyään elvyttää. Katukyltitkin ovat siis kahdella kielellä
"Itse matka on usein vähintään yhtä tärkeä kuin perillepääsy. Etäisyyksien ollessa pitkiä ja matkan taittuessa lentokoneella ajatus matkustamisesta muuttuu, etäisyydentaju hämärtyy. Sen sijaan hitaampi matkustus – kävellen, laivalla tai vaikka autolla – antaa aikaa ajatuksille ja mahdollisuuden ymmärtää paremmin käynnissä olevaa muutosta." Maija Toivasen uusi, hidasta matkantekoa kuvaava valokuvasarja on taltioitu välillä Tallinna–Helsinki–Lahti.
"Kaupungissa on hankala kohdata koskematonta luontoa: kaistale taivastakin saa seurakseen talojen silhuetit tai katulamppujen kurkotuksen. Maisemat yksityiskohtineen, ja sitä kautta suurine linjoineen muokkautuvat ihmisen käden kautta." Valokuvaaja Maija Toivasen uusin kuvasarja käsittelee tyylien sekamelskaa Bastillen sivukaduilla ja Gallienin metropysäkin läheisyydessä.
Kun katsoo tarkkaan, voi huomata mustavalkoisen hahmon ilmestyneen Pont Marien sillan syvennykseen. Paikka on oikeastaan aika oiva. Sillan viiteen uniikkiin syvennykseen ei jostakin syystä koskaan lisätty patsaita ja ne ovat olleet tyhjillään. Nyt yksi niistä on saanut asukkaan, kuin häivähdyksen menneisyydestä.
Ohikulkija sipaisee seinän kulmaa. Siinä on pieni, kämmenen kokoinen kohouma, joka joskus kauan sitten muistutti pöllöä. Nyt sen piirteet ovat pehmenneet, pelkkä muoto on säilynyt. Kerrotaan, että Dijonin katedraalin seinämään hakattu viisautta symboloiva lintu tuo onnea sille, joka sitä koskettaa. Tästä alkaa MonAccentin uusi kuvasarja Yksityiskohtia / Détails, joka kiinnittää huomion pieniin yksityiskohtiin talojen seinämissä,...
Viimeiset kommentit